Niin hullulta kuin se kuulostaakin: niin kyllä, uskalla epäonnistua! Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jäät vellomaan epäonnistumisen, vaan sinnikkäästi ponnistat ylös sieltä. Richard Fenton ja Andrea Waltz ovat kirjoittaneet Go for no-kirjan, josta Mathiaskin on kirjoittanut aikaisemmin blogissamme. Richard ja Andrea jakavat epäonnistumisen kolmeen eri tyyliin: huonointa on pelkkä kyky epäonnistua ja se löytyy meiltä kaikilta. Vähän parempi epäonnistumisen muoto on uskallus epäonnistua. Parasta kuitenkin olisi, jos ihminen aktiivisesti HALUAISI epäonnistua. Tällöin oppii kaikista eniten.

Meidän pitää siis ajatella eri tavalla ei-sanasta ja kääntää se positiiviseksi. Useasti pyrimme täydellisyyteen, ja kun se ei onnistukkaan, meidän pettymykset ovat suuria. Lapsena epäonnistuimme päivittäin, mutta olemme oppineet pois tästä, vaikka se voisi edelleen hyödyttää meitä. Pientä lasta ei haittaa, vaikka se kaatuukin monesti, vaan hän nostaa itsensä ylös kerta toisensa jälkeen.

Kyse on sinnikkyydestä: älä pelkää, kun et saa heti sitä tulosta, mitä tavoittelit. Tavoittele siis joka päivä niitä ei-vastauksia, vaikka se perusgoal onkin saada se kyllä vastaus. Erona aikaisempaan on se, että nyt voit olla hyvillä mielin koko ajan. Keskittyminen ei mene sekaisin, koska tavoittelit joka tapauksessa ei-vastausta.

Myyjänä voisit aamulla asettaa itsellesi tavoitteeksi saada riittävän monta ei-vastausta ja lähdet hyvillä mielin kotiin, kun olet saanut ne. Sattumalta sieltä tulee myös niitä kyllä vastauksia, kun olet itsekin rento etkä väkisin yritä saada ketään taipumaan tahtoosi. Opit itsestäsi paljon, kun olet rennompi ja voit todellakin kuunnella asiakastasi.

Jenni Vaalikivi
Nordic Sales Crew