”Go for no” ja puhelinmyynti

Haluan jakaa kanssanne myyntitekniikan, jonka avulla minusta tuli aikoinaan tiimini paras puhelinmyynti -buukkaaja.

“Go for no” – ajattelutavan iski minuun aikoinaan vanha mentorini, hän löi minulle käteeni kirjan jonka kannessa luki “Go for no” otin sen mukaani ja se oli hetkessä luettu. Nuorelle miehelle oli silmäavaava hetki huomata kuinka näin helposti voin kääntää ajattelutapani ja synnyttää huikeita tuloksia.

Muutama vuosi myöhemmin aloitin työt sijoitusfirman buukkitiimissä ja tein päätöksen olla täällä kolme kuukautta; kävi miten kävi. Kuulin, että moni lopettaa ensimmäisenä päivänä tai ensimmäisellä viikolla. Olin oivaltanut edellisen kesän aikana omaa kesäputiikkiani johtaessa että puhelinmyynti -työskentely on tärkeä osa yrityksen pyörittämistä ja tajusin että joko käyn kurssin aiheesta ja maksan maltaita, tai menen jonnekin hommiin missä joku on valmis maksamaan minulla siitä koulusta. Tämä oli siis pakko joskus oppia, niin on sinunkin.

 

Miten “Go for no” toimii?

 

Perusperiaate on yksinkertainen; asetat aina tavoitteesi saatujen “Ei” vastauksien määrälle, etkä kauppojen määrälle. Esimerkiksi yrityksessä jossa buukkasin opin että noin joka kymmenes henkilö jonka tavoitan sopii minun kanssa tapaamisen.

Jos halusin saada yhden “Kyllä” vastauksen tarvitsin noin yhdeksän “Ei” vastausta. Tavoitteeni oli joka päivä 40 “Ei” vastausta, neljän tapaamisen sijasta. Miksi? Koska jos 20 vastatun puhelun jälkeen minulla olisi jo 4 tapaamista, olisin tyytyväinen ja minulla olisi tavoite täynnä.

40:een puheluun meni neljä tuntia, joka oli iltavuoron pituus. Tavoitteeni oli aina soittaa sama määrä puheluita ja saada ainakin 40 “Ei” vastausta. Kyseinen tekniikka mahdollisti sen, että olin tiimini vahvin buukkaaja ja sen jälkeen etenin tiimini esimieheksi.

 

Miksi tyytyä vähempään?

 

Joten, miksi tyytyä vähempään määrään kauppaan kun voit tarttua vielä kerran puhelimeen tekemään sen yhden ylimääräisen kaupan. Ole valmis tekemään se ylimääräinen työpanos ja erottumaan muista myyjistä.

Etenkin puhelinmyynnissä volyymi on ratkaisevaa ja moni luovuttaa muutaman ei vastauksen jälkeen. Ole sinä se joka erottuu ja käännä puhelusi onnistumisiksi.

Mathias

Nordic Sales Crew

Helsinki

Mannerheimintie 16 A 9
00100 Helsinki

Tampere

Rongankatu 11 t82
33100 Tampere

Oulu

Kauppurienkatu 10
90100 Oulu

4362958_tiktok_logo_social media_icon-bg