Päädyin Nordic Sales Crew:lle töihin, koska minun hyvä lapsuudenystävä Eric Moborg oli esimiehenä Freskan myyntitiimissä heinäkuussa 2018. Ericin suosituksesta otin uuden haasteen vastaan, koska sen hetkinen kesätyö postinkantajana tuntui liian rutiininomaiselta.
Minulla ei ollut aikaisempaa myyntikokemusta, kun aloitin NSC:llä. Aluksi pääpaino oli ovelta ovelle -myynnissä ja myöhemmin mukaan tuli ständi- ja FACE2FACE -myynti. Urani alku ei ollut ruusuilla tanssimista ja kävin jopa pisteessä, jossa tulevaisuuteni NSC:llä ei ollut varmaa. Onneksi otin itseäni niskasta kiinni ja kolme kuukautta myöhemmin minut palkittiin firman parhaana myyjänä. Olin osoittanut potentiaalini vastuuta kantavana nuorukaisena ja minulle tarjottiin esimiehen paikkaa.
Mulla ja NSC:llä on lähes kolme vuotta yhteistä taivalta takana ja toivottavasti monta edessä. Tuntuu hurjalta, että nyt mulla on myyntikokemusta jokaisesta kuluttajamyynnin kanavasta, ja useasta eri tuotteesta. Minulle on myös sanottu sanat: ”Oot paras esimies kuka mulla on ikinä ollut!”
No, syy kyseisiin kunnianosoituksiin johtuu varmasti siitä, että minulle NSC on paljon enemmän kuin työpaikka. Me olemme perhe.